Lyhytsuolioireyhtymä –mistä oikein on kyse?
Lyhytsuolioireyhtymä (lyhytsuolisyndrooma) syntyy, kun suolta joudutaan poistamaan kirurgisesti huomattava määrä. Vauvoilla tähän johtavat usein keskosen vakava suolitulehdus (nekrotisoiva enterokoliitti, NEC) tai synnynnäiset epämuodostumat. Aikuisilla lyhytsuolioireyhtymän taustalla ovat useimmiten erilaiset vakavat suolistosairaudet, vammat tai leikkauskomplikaatiot.
Suomessa lyhytsuolioireyhtymä todetaan vuodessa noin 30 henkilöllä, joista noin 20 on lapsia. Oireyhtymän vaikeus riippuu mm. henkilön iästä, jäljelle jääneen ohutsuolen määrästä ja siitä, mikä osa suolistoa on jouduttu poistamaan.
Lyhytsuolioireyhtymää sairastava voi tarvita suonensisäistä ravitsemusta
Lyhytsuolioireyhtymässä nesteen ja ravinnon saanti häiriintyy. Jos ravinteita ei imeydy riittävästi syömällä eli kyseessä on lyhytsuolioireyhtymä, johon liittyy suolen vaikea vajaatoiminta, ravintoa annetaan suonensisäisesti keskuslaskimokatetrin kautta.
Sairauden alussa suonensisäistä ravitsemusta saatetaan antaa jatkuvana infuusiona, mutta ensimmäisten kuukausien jälkeen infuusioita pyritään tauottamaan ja taukojen pituutta vähitellen kasvattamaan. Pitkäaikaisessa hoidossa suonensisäistä ravitsemusta annetaan usein yöaikaan, jotta lyhytsuolioireyhtymää sairastava voisi elää päivisin mahdollisimman normaalia elämää.
Suun kautta syöty ravinto edistää toipumista
Suonensisäisen ravitsemuksen rinnalla hoitona voidaan käyttää myös runsaskalorista ruokavaliota. Lähes kaikki lyhytsuolioireyhtymää sairastavat pystyvät syömään myös suun kautta. Tätä pyritään tukemaan, sillä suun kautta annettu ravinto edistää jäljelle jääneen suolen toipumista ja sen toiminnan tehostumista ja ehkäisee myös myöhempiä syömishäiriöitä. Ravitsemus suunnitellaan lyhytsuolioireyhtymää sairastavan yksilöllisten tarpeiden mukaan yhdessä ravitsemusterapeutin ja lastenlääkärin kanssa.
Lyhytsuolioireyhtymää sairastavan terveydentilaa seurataan tarkasti
Sairauteen liittyy monia riskejä, kuten keskuslaskimokatetrin aiheuttama tulehdus, verisuonien tukokset, syömishäiriöt, maksa- ja munuaisvauriot ja lapsilla kehityksen ongelmat. Lyhytsuolioireyhtymää sairastavien vointia seurataan varsinkin sairauden alkuvaiheessa tarkasti mm. laboratoriokokein, jotta mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua ajoissa ja hoitosuunnitelmaa muokata tarpeen mukaan. Lapsilla myös kasvun ja kehityksen systemaattinen seuranta on tärkeää. Keskuslaskimokatetri on lyhytsuolioireyhtymää sairastavan elämänlanka, ja on erittäin tärkeää, että sen käytössä noudatetaan hyvää hygieniaa ja sitä suojataan hyvin.
Lyhytsuolioireyhtymän hoito on edennyt paljon
Lyhytsuolioireyhtymän hoito on edennyt viime vuosina paljon ja riskit vähentyneet huomattavasti. Suonensisäinen ravitsemus on kehittynyt, ja jäljellä olevan suolen toimintaa pystytään tehostamaan ja imeytymispinta-alaa lisäämään leikkauksen tai lääkityksen avulla. Suurin osa oireyhtymää sairastavista lapsista ja aikuisistakin moni pystyy vieroittumaan suonensisäisestä ravitsemuksesta.
Hoidon ja riskien vähentämisen kulmakivenä on yksilöllinen hoitosuunnitelma ja moniammatillinen hoitotiimi, johon voi kuulua gastroenterologin, kirurgin, sairaanhoitajan ja ravitsemusterapeutin lisäksi esimerkiksi fysioterapeutti, avanneasiantuntija, puheterapeutti, sosiaalityöntekijä ja farmaseutti. Sairauden alku voi olla dramaattinen ja lyhytsuolioireyhtymä saattaa tulla aluksi järkytyksenä, mutta kun se saadaan hallintaan, lyhytsuolioireyhtymän kanssa voi elää hyvää elämää. Lyhytsuolioireyhtymää sairastavat kokevat elämänlaatunsa usein hyväksi.
C-APROM/FI/REV/0041 10/2021